SAAMEN KIELEN JA SAAMELAISEN KULTTUURIN HARJOITTELU 2015

Opiskelija hakee itse harjoittelupaikan ja sen jälkeen harjoittelupaikan hyväksynnän allekirjoittaneelta. Humanistinen tiedekunta myöntää harjoittelurahat hakujärjestyksessä.

  1. Opiskelijalla on oikeus rahallisesti tuettuun harjoitteluun vain kerran.
  2. Harjoittelun tulee sisällöltään ja laadultaan vastata pääaineen koulutuksellisia tavoitteita.
  3. Tarkoituksena on, että opiskelija saa kokemusta sellaisista työympäristöistä, joihin hän voi sijoittua myös valmistumisensa jälkeen. (Harjoittelu ei koske enää pelkästään valtion sektoreita).
  4. Harjoitteluraha on tarkoitettu pääasiassa oman ainelaitoksen ulkopuolella tapahtuvan harjoittelun tukemiseen.
  5. Harjoittelijalle maksetaan palkkaa vähintään 1165 €/kk.
  6. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että työsuhde kestää vähintään 1,5 kk.
  7. Harjoittelija on palvelussuhteessa työnantajaan, ei yliopistoon.
  8. Opintopistekertymä 1,5 kk:n harjoittelusta on 7 op.

Harjoittelu koskee opintojaksoja:

Saamen kielessä:
Bargoeallimii oahpásmuvvan (davvisámegiella) 683421A
Inarinsaamenkieliseen työelämään tu­tustuminen 683632A

Saamelaisessa kulttuurissa:
Valinnaiset opinnot tai harjoittelu 683392A
Valinnaiset kurssit ja/tai harjoittelu 683389S

Kysy lisää:

marjatta.jomppanen(at)oulu.fi

puh. 050 308 0682

Last updated: 13.1.2015