Oulun yliopiston ja Oamkin yhteiskampus: Siirtyvien tiedekuntien uudet alueet valittu

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu muodostavat Linnanmaalle yhteiskampuksen vuosien 2019–2020 aikana. Oamk tulee sijoittumaan kasvatustieteiden ja humanistisen tiedekunnan sekä eläinmuseon nykyisiin tiloihin.

Siirtyville tiedekunnille on haettu mahdollisimman toimivia ja yhtenäisiä tiloja Linnanmaan vapaina olevista tai vapautuvista tiloista. Päätöksen sijoitussuunnitelmasta tekivät siirtyvien tiedekuntien dekaanit 25.11.

Kasvatustieteiden tiedekunta ja humanistinen tiedekunta siirtyvät keskelle kampusta, Virransillan etelänpuoleiselle alueelle. Kasvatustieteiden tiedekunta sijoittuu luonnontieteelliseltä tiedekunnalta vapautuneisiin tiloihin ja osaan nykyisen kemian tiloista. Humanistinen tiedekunta sijoittuu nykyisiin tietojenkäsittelytieteiden sekä elektronioptiikan ja lähialueen tiloihin. Tietojenkäsittelytiede muuttaa vaiheittain Tietotalo I:een, jossa tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan muut toiminnot jo sijaitsevat.

Korvaavia opetustiloja rakennetaan 1. kerrokseen kampusrakennuksen itä- ja länsipuolelle.

Eläinmuseon tutkimus- ja näyttelytoiminnan siirtoa suunnitellaan kasvitieteellisen puutarhan yhteyteen. Entisessä Snellmanian kirjastossa sijaitseva talouspalveluiden palvelupiste siirtyy alustavan suunnitelman mukaan Telluksen yläpuolelle. Yhtenä vaihtoehtona suunnittelussa mukana ollut kauppakorkeakoulun muutto ei toteudu.

Muutot tapahtuvat vaiheittain vuosien 2017–2018 aikana.

Valitut sijoitusvaihtoehdot mahdollistavat toimivat, tiedekuntien erityispiirteet huomioivat sekä taloudelliset ja aikataulun kannalta järkevät tilaratkaisut.

Henkilöstö ja opiskelijat kutsutaan mukaan tilojen ideointiin ja suunnitteluun. Suunnittelu aloitetaan henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteisillä ideointitilaisuuksilla, joissa määritellään yksikön ja opiskelijoiden tarpeet. Varsinaista hankesuunnittelua ja muutostyörakentamista varten yksikkö ja opiskelijat nimeävät yhdyshenkilöt tilaryhmiin.

Oulun yliopiston ja Oamkin tilajärjestelyt -kalvosarja

 

Viimeksi päivitetty: 30.11.2016