Oulu Mining Summit 2016

Tiistai, elokuu 23, 2016 (Koko päivä) - Keskiviikko, elokuu 24, 2016 (Koko päivä)

O u l u M i n i n g S u m mi t 2 0 1 6 - Rikastustekniikan edistysaskelia ja kokemuksia

Oulu Mining School ja Business Oulu yhdessä järjestävät ensimmäisen Oulu Mining Summit -seminaarin

23.-24.8.2016 Oulun yliopiston Saalastinsalissa.

 

Nyt ensimmäisellä kerralla alan nykyiset ammattilaiset ja kokemus kohtaavat.

”Rikastustekniikan edistysaskelia ja kokemuksia” – teeman mukaisesti seminaari kokoaa yhteen joukon suomalaisia pitkän linjan rikastustekniikan asiantuntijoita. Tapahtuman aikana nimekkään puhujakaartin esitelmät kattavat laajalta rintamalta rikastustekniikan eri aihealueita, aina teknologiakehityksestä ja yksikköoperaatioista tutkimukseen ja markkinointiin. Seminaarin osallistujiksi odotetaan mm. kaivos- ja teollisuusväkeä, tutkimuslaitosten edustajia, nykyisiä ja entisiä opiskelijoita sekä muita aihepiiristä kiinnostuneita tahoja.

Seminaarin tarkoituksena on esitellä rikastustekniikan kehittymistä Suomessa lähimenneisyydessä ja ennen kaikkea siirtää alan eksperttien vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta opiskelijoille sekä alan suomalaisille toimijoille. Tapahtuman esitelmöijillä on vankkaa osaamista ja ainutlaatuista kokemusta alalta eri yhtiöiden ja tutkimuslaitosten palveluksessa, sekä Suomessa että maailmalta.

Opiskelijoiden on mahdollista saada tapahtumasta yksi opintopiste seminaarista tehtyä raporttia vastaan. Tätä varten Oodiin luodaan elokuun alussa uusi kurssi (493610A Oulu Mining Summit, 1 op) ja opiskelijoiden on ilmoittauduttava sinne.

T E R V E T U L O A

Liitteet: 

Lisää kalenteriin

Takaisin tapahtumiin

Viimeksi päivitetty: 23.6.2016