Varhaiskasvatuksen aika -juhlaseminaari

Torstai, lokakuu 29, 2015 (Koko päivä)

 

Kutsu

Aikaa on aina.
On menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
On lapsen aika ja on aikuisen aika.
Kenen aikaa on varhaiskasvatuksen aika?

Varhaiskasvatuksen aika –juhlaseminaari

Yliopistollinen lastentarhanopettajakoulutus 20 vuotta

Torstaina 29.10.2015 kello 9.30-16.00
Saalastinsali, Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1, Linnanmaa

Olet lämpimästi tervetullut yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen 20-vuotisjuhlaan! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun lastentarhanopettajakoulutus vakinaistettiin yliopistoissa.

Seminaaripäivän teemana on varhaiskasvatuksen aika ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Juhlapuhujina ovat professori Lasse Lipponen Helsingin yliopistosta sekä professori Kirsti Karila Tampereen yliopistosta. Professori Lipponen on oppimisympäristöjen ja lapsen kokemuksen tutkija, joka hyödyntää tutkimuksissaan digitalisaatiota ja osallistavia tutkimusmenetelmiä. Hän luennoi aiheesta Lapset toimijoina: osallistumisesta osallisuuteen ja toimijuuteen. Professori Karilan luento on aiheesta Varhaiskasvatuksen koulutus- ja ammattilaissukupolvet. Hänen erityisalaansa ovat varhaiskasvatuksen asiantuntijuuden, johtajuuden ja työyhteisöjen kehittäminen, kasvatuskumppanuus sekä varhaiskasvatussuunnitelman kehittämistyö. Seminaaripäivän aikana järjestetään työpajoja, joissa esitellään Oulun yliopistossa tehtävää varhaiskasvatustutkimusta.

Juhlavuoden kunniaksi luovutamme seminaarin yhteydessä Varhaiskasvatusteko –palkinnon. Sinulla on mahdollisuus ehdottaa palkinnon saajaksi henkilöä tai työyhteisöä, joka on toiminnallaan edistänyt lapsen hyvinvointia sekä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista. Lähetä ehdotuksesi perusteluineen ilmoittautumisen yhteydessä.

Juhlaseminaari on suunnattu Pohjois-Suomessa varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Päivä sopii koulutuspäiväksi. Ilmoittautumiset seminaariin, ehdotukset Varhaiskasvatusteko -palkinnon saajaksi ja tiedot erityisruokavalioista 15.10.2015 mennessä: pirkko.tahkola@oulu.fi.

Linkki juhlaseminaarin ohjelmaan.

Lisätietoa
Pirkko Tahkola. konferenssisihteeri
pirkko.tahkola@oulu.fi / 0294 48 3633
Paula Loukkola, suunnittelija
paula.loukkola@oulu.fi / 0294 48 3654

 

 
 

Lisää kalenteriin

Takaisin tapahtumiin

Viimeksi päivitetty: 24.8.2016