RF beamformer

CWC johdattaa olympiakävijät 5G-aikaan

Ensimmäinen täydellinen 5G-järjestelmä esitellään Pyeonchangin talviolympialaisissa 2018. Järjestelmän keskeisimpiä osia kehitetään Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikössä.

Oulun yliopisto on ainoana ei-eteläkorealaisena yliopistona mukana kansainvälisessä 5GCHAMPION-projektissa, jonka tavoite on rakentaa 5G-järjestelmä vuoden 2018 talviolympialaisiin.

Tutkijatohtori Giuseppe Destino CWC:sta johtaa yhtä projektin tutkimusryhmistä. ”Suurin osa tärkeimmästä työstä tehdään Oulussa”, Destino kertoo.

Destinon ryhmä kehittää muun muassa liikkuvia hotspotteja, jotka mahdollistivat mobiilikäyttäjille korkeat tiedonsiirtonopeudet ja laajat 5G-palvelut esimerkiksi busseissa ja junissa. Lisäksi ryhmä työskentelee eurooppalaisen ja korealaisen verkon integroimisen parissa.

”Esittelemme olympialaisissa kahdenlaisia sovelluksia”, Destino ilmoittaa. Ryhmä esittelee kehittämiään liikkuvia 5G-hotspotteja olympiakylän busseissa. Toinen sovellus liittyy äärimmäisen lyhyeen viiveeseen, jonka avulla voimme tarjota  sulavaa lisätyn todellisuuden (virtual reality) virtuaalipelaamista.”

CWC pääsi mukaan projektiin pitkälti tutkimusyksikön 5G-testiverkon ansiosta. Kyseessä on uniikki ympäristö, jossa tutkijat ja yritykset voivat testata ja kehittää 5G-teknologioita ja 5G-sovelluksia.

Testiverkko tarjoaa myös paikallisille yrityksille mahdollisuuden osallistua 5G-tutkimukseen etujoukoissa.

”Olemme todella 5G-järjestelmän pioneereja. On hyvin harvinaista, että yliopisto tai tutkimuslaitos tarjoaa kokonaisvaltaisen pääsyn uuden sukupolven mobiiliverkkojärjestelmään”, Destino mainitsee.

5GCHAMPIONin 5G-esittelyyn pääsee tutustumaan ennakkoon kesäkuussa 2017 Oulussa järjestettävässä EUCNC2017-konferenssissa.

 

Lisätietoja:

Projektipäällikkö TkT Giuseppe Destino, giuseppe.destino@oulu.fi, +358 50 421 0094

H2020 5GCHAMPION projekti: http://www.5g-champion.eu/

CWC introduces Olympic visitors to the future: http://www.oulu.fi/cwc/node/44399

Viimeksi päivitetty: 8.3.2017