Matematiikka on kansainvälinen kieli

Nimi: Piia Junes
Opinnot: filosofian maisteri, matematiikka, sivuaineina fysiikka, kemia ja pedagogiset opinnot
Nyt: matematiikan opettaja, Oulun aikuislukio

Olen kuulemma jo ensimmäisellä luokalla ilmoittanut vanhemmilleni, että minusta tulee isona opettaja. Kun valmistuin, minulla oli maisterijuhlat ja esikoisen laskettu aika samalla viikolla. Äitiysloman jälkeen olin viitisen vuotta virassa Etelä-Karjalassa, kunnes toisen lapsen syntymän myötä veri veti perheemme takaisin Ouluun. Opetan aikuisten perusastetta, eli pääsääntöisesti oppilaani ovat maahanmuuttajia. Lisäksi opetan ammattikouluilla, vankilassa ja myös joitakin iltakursseja.

Parasta, kun lamppu syttyy

Matematiikka on kansainvälinen kieli, jonka voi oppia kielitaidosta riippumatta, kunhan oikeat termit ovat ensin hallussa. On paras tunne, kun joku oppilaista hoksaa jonkin asian ja lamppu syttyy. Monella opiskelijoistani ei ole vielä kummoinen kielitaito, mutta on hienoa, kun joku heistä innostuu matematiikasta ja kokee sen kautta olevansa hyvä jossakin. Opin myös itse koko ajan oppilailtani.

”On paras tunne, kun joku oppilaista hoksaa jonkin asian ja lamppu syttyy.”

Myös kasvatuksellinen puoli tärkeä

Opiskelujen jälkeen työelämä on se, joka lopulta kouluttaa tähän ammattiin. Opinnoista saa aineen hallinnan, joka on yksi osa työtä, mutta tärkeä on myös kasvatuksellinen puoli eikä sitä oikein voi sulkea tästä työstä poiskaan. Arki opettaa siihen. Työelämässä vaaditaan uusiakin taitoja, sillä koko ajan pitää kouluttautua ja kehittyä. Työni on myös hyvin itsenäistä, mistä tykkään.

Vitivalkoinen Nallikari hurmasi vieraat

Meillä oli erään yhteistyöprojektin kautta pari vuotta sitten kevättalvella vieraita Espanjasta ja Portugalista muutaman päivän ajan. Nallikari on oma suosikkipaikkani Oulussa, joten veimme vieraammekin sinne ihastelemaan lumista maisemaa. He olivat aivan haltioissaan. Esimerkiksi jäällä kävely oli heille todella eksoottista ja se jännitti heitä aluksi.

Viimeksi päivitetty: 12.9.2017