University of Oulu, 2016

Tutkinnon suorittamisaika

Korkeakoulututkintojen tavoitteellisista suorittamisajoista ja opiskeluoikeudesta säädetään yliopistolain 40 ja 41 §:ssä.

Sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot kahta vuotta niiden yhteenlaskettua tavoiteaikaa pitemmässä ajassa. Pelkästään alempaa korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinto yhtä vuotta tavoiteaikaa pitemmässä ajassa. Pelkästään ylempää korkeakoulututkintoa opiskelemaan otetulla on oikeus suorittaa tutkinto kahta vuotta tavoiteaikaa pitemmässä ajassa.

Tutkinnon suorittamisaikaan laskettava aika

Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu vapaaehtoisen asepalveluksen tai maanpuolustusvelvollisuuden suorittamisesta taikka äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa muuta enintään neljän lukukauden pituista poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi.

Työvoimahallinnon tarpeita palveleva, vähintään vuodeksi tehtävä opintojen (työvoimapoliittinen) keskeyttäminen rinnastetaan yliopistolain 36 §:ssä tarkoitettuun poissaolevaksi ilmoittautumiseen.

Vaihto-opiskelun ajaksi opiskelija ilmoittautuu läsnä olevaksi, koska hän suorittaa opiskelijavaihtonsa aikana yliopiston tutkintoon kuuluvia opintoja.

Siirto-opiskelijat

1.8.2016 ja sen jälkeen alkaneet opinto-oikeudet:
Siirto-opiskelijan tutkinnon suorittamisaika määräytyy siirrossa saadun tutkinnon opiskeluoikeuden perusteella. Tutkinnon suorittamisaikaan lasketaan mukaan myös se läsnä- ja poissaoloaika, jonka opiskelija on jo käyttänyt opiskeluun aiemmassa korkeakoulussa samaan opiskeluoikeuteen.

Ennen 1.8.2005 alkaneet opinto-oikeudet:
Siirto-opiskelijan tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa läsnä- ja poissaoloaikaa, jonka opiskelija on jo käyttänyt aiemmassa korkeakoulussa samaan opiskeluoikeuteen.

Poissaoloperusteiden ilmoittaminen ja päätöksenteko

Opiskelija voi ilmoittautua poissa olevaksi ilman erityistä syytä enintään neljäksi lukukaudeksi (jos opinto-oikeus on alkanut ennen 1.8.2015) tai enintään kahdeksi lukukaudeksi (jos opinto-oikeus on alkanut 1.8.2015 tai sen jälkeen) eikä tämä poissaolo kuluta tutkinnon suorittamisaikaa. Tämän lisäksi on poissaoloa, joka pidentää opintoaikaa (äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa sekä vapaaehtoisen asepalveluksen tai maanpuolustusvelvollisuuden suorittaminen). Tämä ns. lakiin perustuva poissaolo on määritelty yliopistolaissa (2009/558 41§).

Ennen 1.8.2016 alkaneiden lakiperusteisten poissaolojen kohdalla opintoaika pitenee vastaavalla aikamäärällä riippumatta siitä, onko opiskelija ilmoittautunut läsnä- tai poissaolevaksi.

1.8.2016  jälkeen opiskelijoiden on oltava lakiperusteisen poissaolon ajankohtana ilmoittautunut poissaolevaksi, jotta tutkinnon suorittamisaika pitenee automaattisesti. Pidennyksenä huomioidaan vain ne lukukaudet, joiden osalta on olemassa ilmoittautumisaikana tehty poissaoloilmoittautuminen. Muutos koskee siis lakiperusteisia poissaoloja, jotka alkavat 1.8.2016 tai sen jälkeen. Huom! Poissaolevaksi ilmoittautuminen on mahdollista vain yliopiston määräämänä ilmoittautumisaikana. Tällä 1.8.2016 voimaan tulevalla muutoksella yhtenäistetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tapa huomioida opintoajan pidennys lakiperusteisilla syillä.

Jos et ole voinut tai halunnut ilmoittautua poissaolevaksi (esimerkiksi jos lakisääteinen syy ilmenee äkillisesti ilmoittautumisajan ulkopuolella), voit hakea lisäaikaa tutkinnon suorittamiseksi. Mainitse lakiperusteinen poissaoloajanjaksosi lisäaikahakemuksen perusteluna.

Jäljellä olevan opintoajan voit tarkastaa Weboodista kohdasta ”Henkilötiedot > Ensisijainen opinto-oikeus / Muut opinto-oikeudet > Voimassa”

Jos opintoaika on loppumassa kesken, todistukset lakiperusteisista poissaolon syistä kannattaa toimittaa koulutuksen lähipalveluihin kirjattavaksi opintotietojärjestelmään.

Lomake 'Ilmoitus tutkinnon suorittamisajan jatkamisesta' löytyy opintoasioiden lomakesivulta.

Lisäajan hakeminen

Opiskelijalla, joka on aloittanut opinnot 1.8.2005 jälkeen, opintoaika on rajattu. Mikäli tavoiteaika on päättymässä, eikä opiskelija ole suorittanut kaikkia tutkintoon vaadittuja opintoja, voi opiskelija hakea lisäaikaa niiden loppuun saattamiseen. Lisäaikaa haetaan lomakkeella 'Hakemus lisäajasta opintojen loppuunsaattamiseksi', joka toimitetaan koulutuksen lähipalveluihin. Lomake löytyy opintoasioiden lomakesivulta.

Lue lisäajan hakemiseen liittyvät ohjeet.

Viimeksi päivitetty: 15.9.2017