Tiina Kinnunen pohtii historian ja muistin suhdetta

Elokuussa 2014 Oulun yliopiston kampukselle saapui tutkija mukanaan kymmeniä muovikassillisia kirjoja. Tiina Kinnusen pesti uutena Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professorina oli juuri alkanut.

"Sattuma", Tiina Kinnunen vastaa, kun häneltä kysyy, miksi ura on vienyt jatkuvasti pohjoisemmaksi.

Helsingissä perustutkintonsa suorittanut Kinnunen väitteli Tampereella, toimi yliassistenttina, lehtorina ja professorin sijaisena Joensuun ja sittemmin Itä-Suomen yliopistossa sekä professorin sijaisena Jyväskylässä. Kun Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professuuri tuli hakuun Oulun yliopistossa, Kinnunen ei kauaa harkinnut hakemista.

Tiina Kinnunen aloitti Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professorina elokuussa. Kädessä on Kinnusen ja Ville Kivimäen toimittama Finland in World War II -teos.

"Tunsin täältä jo Seija Jalaginin, Heini Hakosalon ja Marianne Junilan ja tiesin, että heidän kanssaan on antoisaa tehdä töitä. Oulun yliopisto oli jo siksi houkutteleva paikka minulle."

Ouluun Kinnunen tuli mielenkiintoiseen aikaan. Historiatieteissä oli meneillään monta professorinvaihdosta.

"Alku on ollut innostava. Tosin työn vähyyttä ei voi valittaa, sillä muutosta tulee koko ajan. Varmaa on, että jatkossa oppiainetta tulee kehittää entistäkin päämäärätietoisemmin. Haasteina meillä ovat erityisesti tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälistyminen ja kansainvälinen julkaiseminen", Kinnunen kertoo.

 

Jokainen on historioitsija

Kinnusen intohimoihin kuuluu uusien näkökulmien etsiminen. Eräs hänen mielenkiinnon kohteistaan on kulttuurisen muistin tutkiminen, memory studies. Kinnusen mukaan muistin eri tasot tarjoavat mainioita tilaisuuksia tutkimukselle.

"On kiehtova ajatus, että meistä jokainen yksilönä navigoi historiassa ja tekee siitä tulkintoja. Silloinhan nousee esiin jatkuvasti hienoja tutkimuskohteita tutkijoillekin."

"Kulttuurisen muistin tutkiminen on äärettömän kiinnostava historiantutkimuksen osa. Se on metodologisesti haastavaa, ja pelkkä arkistotutkimus ei sovellu sen käyttöön. Siinä sukkuloidaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Esimerkiksi vaikka Sara Wacklinin muistokulttuuri Oulussa tarjoaa paljon aineksia tälle tutkimukselle."

Kulttuurista muistia tarkastellaan myös Suomen Akatemian rahoittamassa, sota-ajan tulevaisuusvisioita tutkivassa hankkeessa. Kinnusen johtamassa hankkeessa on tarkoituksena selvittää, millaisia tulevaisuusvisioita suomalaisilla oli sodan aikana, miten ne kytkettiin historiaan, ja miten ne kohtasivat sodan jälkeisen todellisuuden.

Tutkimuksen metodologia on vielä kehityksen alla, mutta ainakin tavallisten ihmisten kirjeenvaihtoa, kaunokirjallisuutta ja kulttuuri-instituutioiden toimintaa käydään läpi.

"Olen kiinnostunut keksimisestä ja asioiden pohtimisesta. Tutkimuksessa pitää ottaa riskejä, ja sitä pitää kehittää koko ajan. Ehkä se on minulla luonnekysymyskin, etten jaksa välttämättä kauan toimia vanhoilla urilla vaan pohdin, mitä uutta voisin olla kehittämässä. Ehkä se on sellaista älyllistä uteliaisuutta."

 

Historiaa ei saa vääristellä

Kinnusen mielestä historian tutkijoiden tulee osallistua historiasta käytävään ja historiaa hyödyntävään keskusteluun. Esimerkiksi perhepolitiikasta keskusteltaessa käytetään julkisuudessa usein esimerkkejä historiasta. Ihanne ydinperheestä, johon kuuluivat vanhemmat ja lapset, alkoi korostua keskiluokan nousussa 1800- ja 1900-luvuilla. Menneisyydessä perhe on kuitenkin ollut aina ihannetta kirjavampi.

"Arvokeskustelussa vedotaan usein niin sanottuun normaaliin perusperheeseen. Kuitenkin historiasta löytyy paljon erilaisia tapoja toteuttaa perhe-elämää. Esimerkiksi monet itselliset naiset, kuten juuri Sara Wacklin, eivät olleet perheettömiä, vaikka he eivät olleet naimisissa. Wacklin piti huolta äidistään, ja monet muut itsenäiset naiset elivät keskenään ja huolehtivat kasvattilapsistaan. Ja sotien seurauksena meillä oli yhtäkkiä noin 30 000 sotaleskeä ja 55 000 isätöntä sotaorpoa. Eivät hekään eläneet ydinperheessä."

Kinnunen kuuluu siihen historiantutkijoiden joukkoon, jonka mukaan tutkimusta ei tehdä yksinomaan toisille tutkijoille vaan myös laajemmalle yleisölle. Esimerkiksi naisviha, muukalaisviha ja islamofobia ammentavat valikoituja faktoja menneisyydestä, ja juuri siksi Kinnusen mielestä historiantutkijan on syytä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

"Menneisyydessä on aina ollut vähemmistöjä, moniäänistä kulttuuria ja kulttuurien kohtaamista mutta myös konflikteja. Historiaa ei saa vääristellä."

 

Kieli erityisasemassa

Historiatieteessä oli pitkään tapana jakaa oppiaine Suomen historiaan ja yleiseen historiaan. Jako on jo mennyttä aikaa, ja tutkimuksessa on päästy yli ajatuksesta, että Suomi ja Suomen historia olisi jotain erityistä. Tämä ajatus liittyi siihen, Suomen historian tutkimuksen tuli palvella nationalismia.

"Tämän jaon ylittäminen on ollut minun tutkimustoiminnassani selkeä johtolanka. Historioitsija tutkii ilmiöitä ajassa ja paikassa. Historiantutkimusta luonnehtii nykyään vertaileva ja ylirajainen tutkimus: miten oli meillä ja miten muualla ja miten ihmiset, ideat ja tavarat liikkuivat rajojen yli.” 

Kinnunen painottaa, että kieli on humanistisessa tutkimuksessa erityisasemassa. Kansainvälisten julkaisujen kielivaatimukset ovat korkeita, ja tutkimusten kääntämiseen tai vähintään laadukkaaseen kielentarkastukseen tarvitaan tarpeeksi resursseja yliopistolta. Hän pitää myös tärkeänä, että tutkimuksia julkaistaan edelleen suomeksi ja ruotsiksi, koska tutkija ei julkaise vain kollegoilleen.  

"On valtava rikkaus, että historiasta voi kertoa myös siitä kiinnostuneille ei-akateemisille lukijoille.”

 

 

Tiina Kinnunen

  • Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professori, yleisen historian dosentti (Tampereen ja Jyväskylän yliopisto)
  • Filosofian tohtori 2000, Tampereen yliopisto
  • Yliassistenttina, lehtorina ja professorina (ma) Joensuun ja Itä-Suomen yliopistoissa 2001–2011 ja 2014
  • Professorina (ma) Jyväskylän yliopistossa 2012–2013
     

Hankkeita:

  • Johtaa Suomen Akatemian projektia sota-ajan tulevaisuusvisioista 2014–2017 Jyväskylän yliopiston sivutoimisena professorina.
  • ”Fighting Sisters” – vertaileva elämäkerta Alexandra Gripenbergistä ja Ellen Keystä.
     

Julkaisuja:

  • Tiina Kinnunen & Ville Kivimäki (toim.) 2012: Finland in World War II. History, Memory, Interpretations. Brill, Leiden 2012.
  • Alexandra Gripenberg's Feminist Christianity -artikkeli teoksessa Finnish Women Making Religion. Palgrave Macmillan, 2014.
  • Kiitetyt ja parjatut. Lotat sotien jälkeen. Otava, Helsinki 2006.
     

Luottamustehtäviä:

  • Muun muassa European Journal of Life Writing -verkkolehden toimituskunnan jäsen ja Suomen Historiallisen Seuran hallituksen jäsen.

 

Teksti ja henkilökuva: Hanna-Mari Vanhasalmi
Karusellikuvan alkuperäisversio: SA-kuva

Viimeksi päivitetty: 2.6.2016