Kaavoitus kangistaa maaseudun kehitystä

Entiset ”maalikylät”, maaseututaajamien keskustat, alkoivat 60–70 -luvuilla hajota ohitusteiden ja markettien myötä. 80-luvulla lähes jokaiselta kylänraitilta purettiin surutta perinteisiä rakennuksia, ja tilalle nousi täsmälleen samanlainen pankki ja kauppa kuin naapuripitäjäänkin. Kaavoittamistakaan ei nähdä enää maaseudun kehittämisen välineenä. Nyt tarvitaan uusia keinoja.

Hiljainen on kylätie. Pitäjäkeskusten hajaantuminen moneen eri paikkaan, kuten uusien liikenneväylien varrelle, on näivettänyt ja hiljentänyt perinteiset kyläraitit. Kuvassa Kangasniemen taajamakeskustaa. Kuva: Wikipedia

”Maaseutupaikkakuntien keskustojen siirtyminen ja palveluiden hajaantuminen esimerkiksi market-tyyppisten kaupallisten palveluiden myötä havaittiin jo 70-luvun lopussa. Myös ohitusteiden rakentamiset ovat edesauttaneet tätä kehitystä merkittävästi lähes kaikissa maaseututaajamissa. Vähitellen keskustatoimintojen painopiste alkoi siirtyä ison tien varteen ja yhden toiminnallisen keskuksen sijaan on tullut monia”, tekniikan tohtori Emilia Rönkkö Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnasta kertoo.

Hän oli mukana kesällä päättyneessä tutkimuksessa Suomalainen maaseututaajama 2010-luvulla. Kaksivuotisen tutkimuksen tavoite oli kuvata ja analysoida eri puolilta maata valittujen maaseututaajamien muutosta verrattuna 1980-luvun alussa julkaistuun vastaavaan tutkimukseen. Tutkimuksen tekivät yhteistyössä Oulun yliopisto, Lahden ammattikorkeakoulu ja Aalto-yliopisto.

Perinteisen pitäjäkeskustan hajaantuminen moneen eri paikkaan nähdään maaseudulla ongelmana. ”Kehitys on vienyt elinvoimaa niiltä yrityksiltä, jotka toimivat keskusraitin varrella. Hiljenevä raitti on signaali siitä, että tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta”, sanoo Rönkkö.

Hänen mielestään ongelma juontaa kaavoituksesta: ”60–70 -luvuilla valtion viranomaistyönä päätettiin kaikkiin taajamiin laatia kaavat eli suunnitelmallinen keskusjohtovetoinen suunnitelma. Kaavoja lähdettiin mitoittamaan reilusti, koska ajateltiin, että tulevaisuuden kasvu oli paljon isompaa kuin mitä se sitten oli. Tästä muodostui paradoksaalinen tilanne, pysyvä keskeneräisyys, koska suunniteltu ympäristö ylimitoitettuine liikenneväylineen ei tullut koskaan valmiiksi.”

Keskeneräisyyttä on syntynyt myös ylimitoitetusta rakennusoikeuksien määrästä taajamakaavoituksessa: ”Se on johtanut siihen, että rakentamattomia tontteja on aivan taajamien keskeisillä paikoilla.”

Taajamakuvaa on rikkonut myös uudisrakentamisen vimma 60–70 -luvuilla ja 80-luvun purkuaalto. ”Silloin tehtiin maaseudulle kaupungin pienoismallia, ja hävitettiin samalla paikkakunnan omaleimainen ilme.” 

 

Kaavoitukselle haetaan vaihtoehtoa

”Ruuhka-Suomen kaavoituksessa on ihan erilainen problematiikka kuin vaikkapa Utajärvellä”, Rönkkö muistuttaa. Hänen mielestään nykymuotoinen kaavoitus onkin tullut tiensä päähän. Jatkossa tarvitaan uusia toimintamalleja.

Kaavoitus on Rönkön mukaan keskittynyt rakennusoikeuden laskemiseen, eikä sillä ole enää juurikaan tekemistä suunnittelutyön kanssa. Tiukasti säännellyn asema- tai yleiskaavan ongelma maaseudulla on myös se, että kaavaa pyritään toteuttamaan, vaikka maailma ympärillä muuttuu.

 

"Taajamakuvaa on rikkonut myös uudisrakentamisen vimma 60–70 -luvuilla ja 80-luvun purkuaalto."

”Tarvitsemme joustavamman toimintamallin, jossa maankäyttöä ei betonoida kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Ei ole järkeä, että kaavoituksella estetään tai hankaloitetaan esimerkiksi nyt ajankohtaisen ja kasvavan biotalouden hyödyntämismahdollisuuksia.”

Lisäksi kaavoitusprosessit ovat Rönkön mukaan kalliita ja hitaita. Jos kaava ei lopulta edes toteudu, on kallis kaavoitustyö tehty turhaan. Erityisen ikävää tämä on taloudellisissa vaikeuksissa ponnistelevissa kunnissa.

”Nyt tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta mutta vähemmän pikkutarkkaa sääntelyä. Eri intressiryhmät ja asukkaat olisi otettava enemmän mukaan maankäytön suunnitteluun.”

 

Yksikin hyvä idea riittää

Väestön ikääntyminen ja nuorempien ikäluokkien pieneneminen tuli esille myös maaseutututkimuksessa. Kaupungistumisen vastatrendiksi on kuitenkin nousemassa maallemuutto, jota uudet maaseudulle soveltuvat elinkeinot, muun muassa biotalous, ekosysteemipalvelut tai GreenCare, vahvistavat.

”Tulevaisuuden trendeissä korostuu elämänlaadun näkökulma ja hyvinvointi. Luulen, että ihmiset tulevat tulevaisuudessa entistä enemmän hakemaan elämäänsä elämänlaatua kaupunkien ulkopuolelta, koska tekniikka mahdollistaa asumisen ja työn tekemisen kotoa käsin”, tutkija Emilia Rönkkö pohtii.

Tekniikan tohtori Emilia Rönkkö perää ihmisten ja uusien ideoiden mukaan ottamista maankäytön suunnitteluun pikkutarkan sääntelyn ja jäykistävän kaavoituksen sijaan.

Alkutuotannon osuus on maaseutukunnissa vielä lähes kaksikymmentä prosenttia, mutta se on selvästi vähenemässä. Työpaikoista noin puolet sijoittuu palveluelinkeinoihin. Kuntaliitokset ovat vieneet paikallisia palveluja kauemmas, mutta toisaalta paikallinen identiteetti ja kansalaisaktiivisuus voi nousta voimakkaammaksi juuri kuntaliitosten seurauksena.

Tutkimuksessa tuli esille myös, että vaikka noin 90 prosenttia maaseututaajamista sijaitsee vesistöjen varrella, vesielementin hyödyntäminen on vähäistä. Taajamien keskustoissa ihmisillä ei ole aina edes esteetöntä pääsyä rantaan.

Rönkkö näkee maaseudun kehittämisessä tärkeimmäksi toiminnallisen elinvoiman kehittämisen, joka lähtee paikkakunnan ihmisten aktiivisuudesta. Sen myötä myös taajaman ilme, rakenne ja maisema paranevat.

”Tarvitaan hullujakin ideoita ja vaikka vain yksi aktiivinen ihminen, joka saa muut mukaan.”

 

”Tarvitsemme joustavamman toimintamallin, jossa maankäyttöä ei betonoida kymmeniksi vuosiksi eteenpäin."

Hyvänä esimerkkinä Rönkkö mainitsee Taidekeskus Salmelan Mäntyharjulla. Yhden ihmisen yrityksestä on kasvanut pienelle paikkakunnalle merkittävä vetovoimatekijä. Gösta-paviljongista on tullut Mänttä-Vilppulaan merkittävä matkailijamagneetti.

”Esimerkiksi Etelä-Savossa sijaitseva Kangasniemi on hyvin kompakti ja yhtenäisenä säilynyt maaseututaajama. Sen raitti on säilynyt elävänä, vaikka rakennuskanta on uudistunut.”

Maaseutua on tutkittu Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa jo vuosikymmeniä. Tutkimus jatkuu. Parhaillaan Rönkkö muun muassa johtaa maisterivaiheen arkkitehtuurin ja maantieteen opiskelijoita perehtymään Sodankylän maaseututaajaman kehitykseen.

 

Teksti: Raija Tuominen

Viimeksi päivitetty: 2.6.2016