Kielen ammattilaiseksi

Nimi: Anne Airisniemi
Opinnot: 5. vuoden suomen kielen opiskelija
 

Olen aina tykännyt äidinkielestä. Aloitin kuitenkin matematiikalla ja pidin sitten välivuoden Etelä-Suomessa asuen. Tuolloin ymmärsin haluavani opiskella suomen kieltä. Samalla Oulu kaupunkina alkoi houkutella.

Alansa asiantuntijaksi

Ensimmäisenä suomen kielen opiskelijasta tulee varmaan mieleen tuleva äidinkielen opettaja. Minä opiskelen asiantuntijalinjalla, enkä näin ollen tähtää äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut opettamaan suomea toisena ja vieraana kielenä. Olen tähän mennessä päässyt opettamaan suomea sekä aikuisille että nuorille, ja työ on ollut todella antoisaa. Suomen kielen ammattilainen voi päästä töihin esimerkiksi viestinnän, mainonnan tai tiedotuksen pariin. Opettajaksi tähtäävillä on opinnot enemmän sellainen valmis paketti, asiantuntijalinjalla on enemmän vapautta valita. Sivuaineilla voi räätälöidä itselleen sopivan opiskelukokonaisuuden. Minä olen valinnut sivuaineikseni kirjallisuuden, elokuvatutkimuksen sekä suomen toisena ja vieraana kielenä.

”Suomen kielen ammattilainen voi päästä töihin esimerkiksi viestinnän, mainonnan tai tiedotuksen pariin.”

Sympaattinen opiskelupaikka

Pääsykokeisiin kannattaa valmistautua huolella. Suomen kielen pääsykokeissa on kielioppitehtäviä.
Kielioppikirjan lisäksi pääsykoekirjana on teos kielen luonteesta ja historiasta. Oulu on mielestäni sopiva opiskelukaupunki. Vaikka tämä on suhteellisen suuri paikka, niin Oulu on silti kodikas ja sympaattinen. Sanoisin Oulua opiskelijaystävälliseksi kaupungiksi. Lisäksi meidän ainejärjestöllä, Sumalla, on paljon toimintaa ja äärettömän hyvä yhteishenki.

Viimeksi päivitetty: 23.3.2017