Tietoliikennetekniikka työllistää

Nimi: Elina Autio
Opinnot: 3. vuoden sähkötekniikan opiskelija (yhteishausta 2018 alkaen tutkinto-ohjelma nimi on elektroniikka ja tietoliikennetekniikka)
 

Opiskelen sähkötekniikkaa nyt kolmatta vuotta. Tulevaisuudessa haluaisin olla kehittämässä uusia verkkoratkaisuja seuraavan sukupolven tiedonsiirtoon.

Hyvä perusta työelämään

Halusin ehdottomasti Ouluun opiskelemaan. Täältä löytyi juuri se sopiva tieteenala minulle eli muissa yliopistoissa ei ihan vastaavaa suuntautumisalaa olekaan kuin Oulussa. Täällä voi suuntautua piensähköön ja elektroniikkaan, muualla keskitytään opinnoissa enemmän sähkövoimaan. Valmistumisen jälkeen unelmatyöpaikkani on sellainen jossa olisi haasteita ja vaihtelua työnkuvassa. Tekniikan aloilla on töitä ja oma motivaatio ratkaisee paljon työpaikan löytämisessä. Koulutus antaa hyvän perustan työelämään, mutta käytännössä oppii sitten paljon lisää.

”Oulu on hirveän monipuolinen kaupunki. Täällä on helppo kulkea.”

Kolmantena vuonna suuntaudutaan

Tekniikan alalle on valtakunnallinen pääsykoe, joka pohjautuu lukion matematiikan sekä fysiikan tai kemian oppimäärään. Eli matematiikka on kaikille pääsykokeeseen osallistujille pakollinen ja toisen aineen voi valita kemian ja fysiikan väliltä. Aluksi sähkötekniikan opinnot ovat lähinnä matematiikkaa ja fysiikkaa. Siis paljon laskemista. Kolmantena vuonna valitaan suuntautumisala. Vaihtoehtoja ovat tietoliikennetekniikka, elektroniikka, materiaalifysiikka sekä aineen opettajan opinnot. Minä suuntaudun tietoliikennetekniikkaan.

Uusia kuviota yliopistosta

Oulu on hirveän monipuolinen kaupunki. Täällä on helppo kulkea ja asuminen on halpaa vaikka asunnon vuokraisi yksityiseltä vuokranantajalta. Yliopistossa puolestaan on paljon eri koulutusaloja ja täällä tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Vaikka olen asunut koko ikäni Oulussa, niin yliopisto toi elämään ihan uusia kuvioita.

Viimeksi päivitetty: 29.6.2017